Haastattelussa muunsukupuolisen lapsen äiti

Haastattelussa muunsukupuolisen lapsen äiti, Riikka Aapalahti:

Istun Porvoon Campuksella Porvoolaisen Riikka Aapalahden kanssa, joka kertoo minulle omista kokemuksistaan ja translasten vaikeasta tilanteesta Suomessa. Olen pyytänyt Riikan haastateltavaksi, sillä hän toimii translasten ja -nuorten tukijärjestön puheenjohtajana ja on sijaisäitinä ala-asteikäiselle muunsukupuoliselle lapselle.

Mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus ja miten te huomasitte asian?

Lapseni saavutti uhmaiän kolmivuotiaana, mutta ajan kuluessa uhma ei hellittänyt millään. Lapsi vaikutti olevan neuvoton sosiaalisissa suhteissaan, eikä neuvojen antaminen auttanut häntä. Yritin neuvoa lastani olemaan tyttö ja hän todella yritti sitä, mutta hän ei sopeutunut tyttöjen joukkoon. Todelliset vaikeudet kuitenkin alkoivat ensimmäisellä luokalla. Opettaja piti lastani sosiaalisesti kömpelönä ja minä epäilin jonkin asteista autismia. Lapsi oli ajoittain hyvin ahdistunut.

Toisella luokalla lapseni halusi aivan väkisin leikata itselleen poikatukan eikä hän enää suostunut käyttämään valitsemiani vaatteita. Niihin aikoihin hän alkoi silloin tällöin sanoa, että tunsi olevansa poika. En kiinnittänyt asiaan huomiota pitkään aikaan. Epäsosiaalisuudesta  johtuen lapseni sai lähetteen lastenpsykiatriselle jossa sielläkin sanottiin useampaan kertaan, että kaikki tytöt eivät ilmennä samalla tavoin tyttöyttä ja että lapsi on kuitenkin aivan tavallinen tyttö, vaikka olin kertonut heille, että lapseni tunsi itsensä välillä pojaksi. Lopulta tilasin ajan transtukipisteelle ja siellä aikamme juteltuamme kuulimme ensimmäistä kertaa muunsukupuolisuudesta. Lapseni ilahtui todella kuullessaan muunsukupuolisuudesta, mutta koulukiusaaminen jatkui siitä huolimatta ja varjosti lapseni elämää rankasti.

Miten saitte kiusaamisen loppumaan?

Meillä oli kolme aika isoa käännekohtaa. Toisella luokalla lapseni päätti ryhtyä ihmisoikeustaistelijaksi, hän pyysi opettajalta, että saisi kertoa tilanteestaan luokalle. Lapseni oli rohkeasti marssinut luokan eteen ja puhunut suunsa puhtaaksi. Tähän loppui suurin osa kiusaamisesta. 

Toinen käännekohta oli, kun transtukipisteeltä tuli palveluohjaaja Miska Salakka puhumaan koulun opettajille transsukupuolisuudesta ja erityisesti muunsukupuolisuudesta ja siitä, miten koulu voisi helpottaa lapseni oloa koulussa. Tämän jälkeen opettajat alkoivat ymmärtää, mistä on kysymys.

Kolmas iso käännekohta oli, kun lapseni tapasi samanikäisiä transsukupuolisia lapsia Sateenkaariperheiden ja transtukipisteen järjestämässä translasten tapaamisessa. Ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että hän kuuluu johonkin joukkoon. Tämän jälkeen sukupuolesta kiusaamista ei ole esiintynyt lainkaan ja lapsi on löytänyt kauan kadoksissa olleen sosiaalisuutensa. 

Mitä lapsellenne kuuluu nyt? 

Nykyisin hän on valoisa ja onnellinen lapsi, eikä hänessä ole jälkeäkään mistään autismiin viittaavasta. Kun häntä ei tytötellä hänen omassa elinympäristössään, hänen ei tarvitse enää korostaa maskuliinisuuttaan, vaan on ihan ihan oma itsensä muunsukupuolisena lapsena.

Oletteko ajatelleet hankkia lapsellenne ns. blokkerihoidon, jolla murrosikää voi siirtää eteenpäin?

Me vanhemmat olimme pitkään sitä mieltä, että lapsemme ei tarvitse blokkerihoitoa, mutta nyt esimurrosiän alkaessa, tilanne alkaa vaikeutua. Lapsemme on alkanut todella ahdistua ajatuksesta, että hänelle kasvaa rinnat. Suomessa on kuitenkin sellainen tilanne blokkerihoitojen kanssa, että niitä määräävälle lääkärille ei ole mahdollista päästä ennen nuorisopsykiatriseen hoitoon oikeuttavaa ikää eli 13-vuotta ja nuorisopsykiatrisellakin klinikalla ihan rutiinisti niiden antamista selkeissäkin tapauksissa venytetään vielä vuosilla. Eli siis luultavasti lapseni on täysin kehittynyt fyysisesti, ennen kuin hän tulee saamaan blokkerihoitoja. Blokkerihoidot lykkäävät murrosikää ja joissain tapauksissa lisäävät pituuskasvua. Ne saattavat myös estää biologisten lasten saamisen myöhemmin, mutta toisaalta jos hoitoa ei saa, itsemurhariski kasvaa merkittävästi.

Mitä eroa muunsukupuolisuudella on transvestiittiyteen, jossa ihminen kokee itsensä vuoroin naiseksi ja vuoroin mieheksi?

Muunsukupuolisella voi olla naisellisia ja miehekkäitä piirteitä, joiden painotus voi vaihdella elämäntilanteen mukaan ihan kuin kellä tahansa ihmisellä, mutta itsessään muunsukupuolisuus on kokemuksellisesti kolmas ihan erillinen sukupuoli. Transvestiittiys taas on vastakkaisen sukupuolen rooliin menemistä. Se on aivan eri asia. Esimerkiksi Australiassa muunsukupuolisuus on ihan virallinen sukupuoli, joka helpottaa muunsukupuolisten elämää todella paljon virallisissa tilanteissa ja toisaalta se ei ole haitaksikaan kenellekään. Suomessa muunsukupuolinen on mahdollista olla jo ainakin Helsingin kirjaston kirjastokortissa. Myös monissa kyselyissä on muunsukupuolisuus jo listattu sukupuolten joukkoon. Transvestiittiys taas tarkoittaa sitä, että ihminen on ihan tyytyväinen syntymäsukupuolessaan, mutta haluaa välillä eläytyä vastakkaisen sukupuolen rooliin. Näin ollen muunsukupuolisuus on siis todellakin eri asia kuin transvestiittiys.

Mitä olet mieltä siitä, että lapset saisivat itse määrätä sukupuolestaan tai vanhemmat saisivat päättää lastensa sukupuolen? Piileekö tässä väärinkäytösten mahdollisuus? Mikä on lapsen juridisen sukupuolen merkitys?

On tietenkin mahdollisuus, että joku vanhempi voisi olla mielenterveydeltään vajavainen ja vaihtaa lapsensa sukupuolen jostain kummasta syystä tai kiusallaan, mutta eikö tällaisen ihmisen lapsi jo muutenkin olisi lastensuojelutapaus? Lähes kaikki vanhemmat ovat kuitenkin oman lapsensa parhaita asiantuntijoita ja tekevät päätöksensä varmasti tarkasti harkiten. Emmehän ota esimerkiksi kaikilta ihmisiltä pois oikeutta ajaa autoa sen takia, että joku hullu joskus aiheuttaa tahallaan kolareita. Lapsen mielenterveys on todellisessa vaarassa viimeistään murrosiässä, jos hän joutuu varttumaan vääräksi kokemassaan sukupuolessa. 

Lasten kohdalla juridisen sukupuolen vaihtaminen vastaamaan lapsen kokemusta ja olemusta auttaa lasta matkustamaan esimerkiksi bussissa (bussikuski määrittelee sukupuolen perusteella sen, kuuluuko bussi kortti henkilölle itselleen vai ei), asioimaan kirjaston tiskillä ilman väärinymmärryksiä, saamaan asiallista kohtelua terveydenhuollossa ja esimerkiksi matkustamaan ulkomaille ilman housuun kurkistamisia passintarkastuksen yhteydessä. Lisäksi juridinen sukupuoli auttaa lasta kulkemaan koulutiensä niin, että muut eivät tiedä hänen housujensa sisältöä, ellei hän itse sitä halua kertoa

Haluaisitko vielä sanoa jotain?

Lastenpsykiatrian ja aikuispsykiatrian jonot ovat valtavat. Jos karsisimme sieltä lainsäädännön avulla pois ne ihmiset, joiden ongelma on vain sukupuoli, voisimme säästää sievoisen summan rahaa ja vapauttaa resursseja apua todella tarvitseville. Transtutkimukset ovat rankkoja ja alistavia. Olen kuullut nuorisopsykiatrian puolella kysyttävän teini-ikäiseltä esimerkiksi: ”Tykkäätkö pissata seisaaltasi?” ”Mitä ajattelet, jos sanon sinulle: Olet poika koko loppu elämäsi?” (Kyseessä olivat transtytöt, joita nämä ja monet muut hyvin arkaluontoiset kysymykset loukkasivat syvästi.) Esimerkiksi Australiassa tavallinen terveyskeskuslääkäri voi määrätä blokkeri- ja hormonihoitoa sitä tarvitseville, koska transsukupuolisuus ei ole siellä mielenterveyden häiriö. Tämä malli on todettu inhimilliseksi, halvaksi ja toimivaksi tavaksi hoitaa transsukupuolisuutta. Esimerkiksi Norjassa vanhemmat voivat ilmoittaa yli kuusivuotiaan lapsensa juridisen sukupuolen muutoksesta vain ilmoituksella.

Suomessa lapsi joutuu odottamaan 13-vuotiaaksi, että hän pääsee edes tutkimuksiin, jolloin jo useimpien kohdalla blokkerihoito on myöhäistä. Lisäksi hoitotahot vielä venyttävät blokkerihoidon aloitusta esim. 16-vuotiaaksi asti, jolloin lapsi tulee tarvitsemaan kivuliaita laserhoitoja esim. parran kasvun lopettamiseksi, ääni on voinut tuhoutua lopullisesti, rintojen nännit ovat naisellistuneet, joten ne mahdollisesti joudutaan poistamaan ja tatuoimaan nännin kuvat rinnanpoiston yhteydessä… Lista on aivan loputon.
Nämä kaikki asiat aiheuttavat suunnatonta inhimillistä kärsimystä ja ovat myös valtavan kalliita operaatioita, jotka olisivat estettävissä halvalla lääkehoidolla, josta on jo maailmalla paljon kokemusta, mutta jota ei jostain syystä haluta Suomessa käyttää. 

Vaikka maailmalla transsukupuolisten asema ja oikeudet  ovat olleet kovinkin pinnalla viime aikoina, ymmärrän haastattelun aikana, miten vähän Suomessa on ollut avointa julkista keskustelua aiheesta. On ilmiselvää, että muutosta tarvitaan myös Suomessa ja että nykyinen laki tarvitsee uudistusta, jolla taataan transsukupuolisten ihmisoikeudet, elämän laatu ja inhimillinen kohtelu. 

-Nina Saarinen